Vaikuttajamarkkinointi on nykyään hyvin keskeisessä osassa verkkosivustojen markkinoinnissa. Vaikuttajat voivat olla esimerkiksi bloggaajia, tubettajia, artisteja tai instaajia. Riippuen kohderyhmästä markkinoijan on valittava sopiva media ja vaikuttaja omiin tarpeisiinsa. Jos tämä onnistuu, vaikuttajamarkkinointi voi nostaa merkittävästi verkkosivuston näkyvyyttä ja suosiota. Seuraavaksi tutustut vaikuttajamarkkinoinnin perusteisiin ja piirteisiin.
Miten vaikuttajamarkkinointi toimii?
Vaikuttajamarkkinoinnissa markkinointi tapahtuu yhteistyössä erilaisten vaikuttajien kanssa, jotka toimivat erilaisissa somekanavissa, joiden joukkoon kuuluvat esimerkiksi erilaiset blogisivustot, Youtube, Instagram ja Snapchat. Yleensä vaikuttajamarkkinointi tapahtuukin somekanavan kautta blogipostauksen, videon tai kuvien muodossa, joiden sisällöstä sovitaan yhdessä vaikuttajan kanssa. Lisäksi vaikuttaja saattaa järjestää tapahtuman, jonka sponsorina markkinoitava sivusto voi toimia. Vaikuttajamarkkinointi vetoaa hyvin erityisesti nuoriin ja nuoriin aikuisiin, jotka käyttävät somea kaikkein eniten päivittäin. Usein nuoret myös ihailevat vaikuttajia, joten heidän markkinoitavat tuotteetkin vetoavat nuoreen yleisöön.
Sopivan median ja vaikuttajan valitseminen
Tärkeintä vaikuttajamarkkinoinnissa on sopivan vaikuttajan ja julkaisukanavan valitseminen. On tärkeää, että vaikuttaja itse haluaa markkinoida verkkosivustoasi ja tietää myös sivuston perusidean. Näin hän tietää, mistä ja miten aiheesta puhua. Jos markkinoitava verkkosivusto liittyy esimerkiksi kosmetiikkaan, kannattaa etsiä vaikuttajia, jotka vaikuttavat kauneuden ja kosmetiikan alalla. Toisaalta, jos verkkosivusto on urheilupainotteinen, tunnettu urheilija voisi olla sopiva vaikuttaja.
Riippuen markkinoitavasta verkkosivustosta, pitää myös miettiä, missä julkaisukanavassa vaikuttajan kannattaa markkinoida tuotetta. Videoformaatissa vaikuttajan on helppo näyttää käytännössä, miten verkkosivusto toimii, joten interaktiivisten sivustojen markkinointi on helpompaa esimerkiksi Youtube-palvelussa. Erilaisten verkkokauppojen markkinointi voi taas onnistua myös Instagramissa tai Snapchat-sovelluksessa tuotemarkkinoinnin kautta.
Julkaisuaika ja –tapa
Vaikuttajamarkkinoinnissa on myös tärkeää kiinnittää huomiota julkaisuaikaan ja –tapaan, jotta markkinointi toimii parhaalla mahdollisella tavalla. Yleensä vaikuttajat tietävät itse, milloin heidän julkaisunsa saavat eniten yleisöä, joten julkaisuajasta voi sopia yhdessä vaikuttajan kanssa. Julkaisutapa taas perustuu verkkosivuston luonteeseen, jota kannattaa miettiä erikseen. Vaikuttaja voi esimerkiksi kertoa henkilökohtaisesta kokemuksestaan verkkosivustolla vieraillessaan.
Vaikuttajamarkkinoinnin hyödyntäminen
Vaikuttajamarkkinoinnilla voi saada verkkosivustolleen laajan yleisön, kunhan vain osaa tehdä yhteistyötä vaikuttajien kanssa. Kannattaa miettiä huolella kenen kautta ja millä sosiaalisen median alustalla tuotettaan markkinoi, sillä tällä on huomattavasti merkitystä verkkosivuton brändille ja markkinoinnin yleisölle.